Iida Haglund

Kaikki blogit puheenaiheesta Perintöverotus

Perintö kuuluu perheelle, eikä valtiolle

Perintö kuuluu perheelle, eikä valtiolle

Normaalisti puolisot omistavat asuntonsa puoliksi ja toisen kuollessa eloonjäänyt perii kuolleen omistamasta asunnon puolikkaasta puolet, eli ¼ pesän kokonaisarvosta ja rintaperilliset perivät toisen puolikkaan, eli ¼ kokonaisarvosta. Leskelle jää asumis- ja hallintaoikeus yhteiseen kotiin ja sen irtaimistoon. Olisi kohtuullista, että tämä ¼ perintö olisi verovapaata sekä leskelle, että rintaperillisille.

Perusteltu perintövero – kaikki raha on moneen kertaan verotettua

Perintö- ja lahjaveron poistamista koskeva kansalaisaloite on ylittänyt 50000 allekirjoittajan rajan ja on menossa eduskuntaan käsiteltäväksi. Perintöverokeskustelussa usein toistuva argumentti on, että perintövero on väärin, koska verot omaisuudesta on jo kerran maksettu. Perustelu ontuu, sillä kaikki taloudessa kiertävä raha on moneen kertaan verotettua. Samalla tavalla verotetaan esimerkiksi ihmisten kulutukseen käyttämää rahaa, vaikka siitäkin rahasta verot on jo maksettu.

Perintöveron perintää kohtuullistettava

Perintövero puhuttaa jälleen. Koska suhtaudun skeptisesti sen lakkauttamisen realistisuuteen, olen laatinut varasuunnitelman, jolla perintöverotuksen lieveilmiöitä voitaisiin eliminoida edes hiukan.

Aika ajoin uutisoidaan tapauksista, joisssa verottaja on yrittänyt periä perintöveroa vaikeasti rahaksi muutettavista asioista kuten kiinteistöistä. Koska kiinteistön myynti on toisinaan hidasta ja perintöveron maksuaikataulu joustamaton, on tällaisen epälikvidin perinnön perijällä suuri riski joutua taloudellisiin vaikeuksiin.

ÄsDeePee - sun rahaas himoitsee??

Valtaapitävien harjoittama verotus on vanhastaan ollut kekseliästä ja luovaa. Ihmisiä on verotettu vaikka mistä: ikkunoista, savupiipuista, kalasaaliista tai villoista. Pääasia on että ihmiseltä on kiskottu rahaa vallan tarpeisiin.

Perintövero - kuolinvero

Eräs mielenkiintoisimmista veroista on keskiaikana peritty maaorjan kuolinvero eli heriot.

Perinnöt suurenevat – perijät vähenevät

Perintö on usein taseomaisuutta, joka on altis kysynnän ja tarjonnan laeille. Nyt suuret ikäluokat eläköityvät ja myöhemmin jakavat reippaat perinnöt – tulevaisuudessa ikäluokat pienentyvät kuin pyy ennen maailmanloppua – näin ainakin Suomessa.

 

Vuosi 2017 oli syntyvyydeltään vähäisempi suhteellisesti kuin viimeiset nälkävuodet 1800 – luvun puolivälin jälkeen, jolloin jopa kuoltiin nälkään --- emme lisäänny riittävästi, ja tosiasia on se, että jossain vaiheessa vähentyvä kysyntä alentaa taseiden arvoa.

 

Perintöverolle on vaihtoehto

Aikoinaan Jean-Baptiste Colbert, aurinkokuninkaan valtionvarainministeri, vertasi verottamista hanhen kynimiseen (The Economist 22.02.2014): tavoite on saada mahdollisimman paljon höyheniä mahdollisimman vähällä sihisemisellä. 

Kun viikatemies soittaa yrittäjälle

Eräänä aivan tavallisena toimistopäivänä yrittäjä saa puhelun.

Miljonäärien verotus kevenee

Eilisessä Lapin Kansassa ja todennäköisesti muissakin Alman lehdissä oli laskettu muutama esimerkki siitä mitä tuleva lahja- ja perintöverouudistus pitää sisällään. Porvarinäkökulmasta oikeudenmukaista politiikkaa harjoittava Juha Sipilän johtama SOS-hallitus on tullut  siihen tulokseen, että eniten verohelpotuksien tarpeessa ovat miljoonaperijät.

Esimerkissä kahden miljoonan omaisuuden lahjan tai perinnön verotus kevenee 78 479 eurolla. Toki maksettavaa jäisi vielä 283 300€, eli noin 14 prosenttia lahjan arvosta.

Miksi vastustaa veroparatiiseja, suurpääomia ja rikkainta prosenttia?

Ihan perusjuttuja. Rahavirtaa kuuluu verottaa siitä maasta, mistä tuotto on peräisin. Kotimaassa tienattuja rahoja ei ole oikein viedä piiloon verottajalta ulkomaille vain siksi, etteivät muut hyötyisi eliitin menestyksestä. Nämä ajatukset saattavat tuntua kovin lennokkailta ja idealistisilta, koska meillä ei pienessä Suomessa ole valtaa mammonapaon estämiseksi ja maailman muuttamiseksi. Asialle on kuitenkin tehtävä jotain.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä