Iida Haglund

Kaikki blogit puheenaiheesta Lukijapalaute

Tauolla taas

Allekirjoittanut on nyt tauolla suorittamassa yleistä asevelvollisuutta. Sen verran on tiivistä, ettei varmaan aikaa blogikirjoittamiselle jää. Voi kuitenkin olla, että välillä ehtii kirjoittamaan, mutten lupaa mitään. Ja näin ohimennen voin mainita, että viimein pääsin kuin pääsinki sisään yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan myös suljetulle puolelle. Opiskelut aloitan asepalveluksen jälkeen.

Sori lukijat, olen ollut ja olen tauolla

10.6. minulla on viimeinen pääsykoe, joten 16.6. paikkeilla varmaan valmistuu seuraava tekstini. Pääsykokeisiin lukeminen on aika rankaa, enkä ole ehtinyt tänne kirjoittamaan. Minulle olisi kyllä ollut hyötyä kirjoittaa tänne vaikka pääsykoekirjan asioista tiivistelmisä, mutta aiheet eivät ole ajankohtaisia vaan tyyliin "Hans-georg Gadamer ja hänen teoriansa ymmärryshorisonttien sulautumisesta", "Karl Marx", "Max Weber", "Emil Durkheim", "yhteiskuntapolitiikan historia". Tuskin teitä lukijoita nuo kiinnostaa.

Ei kukkokaan käskien laula

Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia niitä Puheenvuoron lukijoita, jotka ovat viime vuosina vaivautuneet lähettämään minulle palautetta sähköpostilla tai Fb:n kautta. Vastannut olen vain pariin, koska katson että minulla ei ole tarvetta yksityiseen viestintään täällä julkaistujen kirjoitusteni vuoksi. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä