Iida Haglund

Kaikki blogit puheenaiheesta Biodiversitetti

Julkisten metsien hoito kestävämmäksi

Metsien ja maaperän hiilinielujen merkitys tulee korostumaan tulevina vuosina ilmastopolitiikassa. Pariisin ilmastosopimuksen mukaan hiilipäästöjen ja -nielujen tulisi olla tasapainossa kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Suomen metsät ovat toimineet tähän asti hiilinieluina, mutta hallituksen kaavailemat lisähakkuut uhkaavat heikentää metsiemme hiilensidontakapasiteettiä. Hiilinielujen heikkeneminen johtaa ilmakehään päätyvien ilmastopäästöjen kasvuun.

Eläinten sukupuuttoon kuoleminen kiihtyy, varoittaa uusi tutkimus

20 vuodessa Afrikan leijonien määrä on melkein puoliintunut. Nyt niitä on enää 35 000. Samalla hälyttävällä tavalla on pienentynyt moni muu eläinpopulaatio. Toiset enemmän toiset vähemmän. ”Kehitys” on kiihtynyt. Mitään vastaavaa ei ole nähty dinosaurusten sukupuuton 66 miljoonaa vuotta sitten.

Gepardeja maailmassa on enää 7 000.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä